Median kulutus on viime vuosina muuttunut voimakkaasti. Perinteisten televisio- ja radiolähetysten rinnalle ovat nousseet suoratoistopalvelut, podcastit ja muut internetpohjaiset jakelukanavat, joiden käyttö kasvaa jatkuvasti. Samalla myös kiinnostus digitaalisten palveluiden ympäristövaikutuksiin on lisääntynyt ja herättänyt paljon keskustelua. Vaikka mediasisältöjen tuotantoon liittyviä päästöjä on tutkittu jo melko paljon, niiden jakelun ilmastovaikutuksista on ollut saatavilla vain rajallisesti tietoa.
Diplomityössäni ”Emission accounting model for content distribution environment” kehitettiin laskentamalli, jonka avulla voidaan arvioida digitaalisen sisällönjakelun kasvihuonekaasupäästöjä aiempaa järjestelmällisemmin ja läpinäkyvämmin. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Yleisradion kanssa, ja sen tavoitteena oli tarjota media-alalle käytännöllinen työkalu, jonka avulla päästöjä voidaan mitata, vertailla ja ennen kaikkea vähentää.
Laskentamalli hyödyntää kansainvälisiä päästölaskennan standardeja sekä jakeluoperaattoreilta kerättävää energiankulutustietoa. Laskenta perustuu esimerkiksi siirrettyyn datamäärään, verkkoinfrastruktuurin energiankulutukseen sekä käytetyn sähkön päästökertoimiin. Kun laskennan oletukset ja tietolähteet dokumentoidaan avoimesti, tuloksista tulee vertailukelpoisia ja niitä voidaan päivittää teknologian ja tiedon kehittyessä.
Tutkimuksen keskeinen havainto on, että eri sisällönjakelukanavien aiheuttamissa päästöissä on huomattavia eroja. Tällä hetkellä niiden tarkka vertailu keskenään on kuitenkin osittain haasteellista datan rajallisen saatavuuden vuoksi. Palvelimet, sisällönjakeluverkot, tietoliikenneverkot ja käyttäjän päätelaite kuluttavat kaikki energiaa, mutta niiden merkitys vaihtelee palvelun, sisällön laadun ja käyttötavan mukaan. Esimerkiksi tietoliikenneverkkojen tarkka energiankulutuksen allokointi eri sisällönjakelukanaville on haastavaa. Luotettava päästölaskenta edellyttääkin koko jakeluketjun huomioimista.
Sisällönjakelukanavien vertailussa suurimmat erot muodostuvat perinteisten broadcast-jakelukanavien (kuten antenni- tai kaapeli-tv) ja internetpohjaisen jakelun välille (suoratoistoalustat). Broadcast-jakelussa lähetyksen energiankulutus ja siitä aiheutuvat päästöt pysyvät karkeasti koko ajan samalla tasolla, sillä kulutukseen ei vaikuta, kuinka moni lähetystä katsoo. Suoratoistoalustojen kokonaiskulutus puolestaan skaalautuu katsojamäärien mukaan, koska internetpohjaisessa jakelussa jokaiselle katsojalle muodostetaan oma datavirta eli lähetys. Yksittäisen kuluttajan kannalta ei voida kuitenkaan suoraan sanoa mikä jakelukanava johtaisi pienimpään hiilijalanjälkeen, sillä ratkaiseva tekijä on katselun päätelaite.
Mediaorganisaatioiden kannalta oman hiilijalanjäljen pienentäminen median jakelun osalta ei ole myöskään aivan yksiselitteistä. Tutkimus osoittaa, että teknisesti päästöjä voidaan pienentää vähentämällä broadcast-jakelussa olevien TV-kanavien määrää tai internetjakelussa siirrettävän datan määrää, mikä tarkoittaisi sisällön laadun tai määrän rajoittamista. Käytännössä tällaiset ratkaisut ovat kuitenkin kompromisseja palvelun laadun ja käyttäjäkokemuksen välillä, eivätkä ne ole ainoita tai ensisijaisia keinoja vähentää päästöjä.
Työkalu yksittäisen kuluttajan päästöjen arvioimiseen
Diplomityön toinen tavoite oli kehittää päästölaskurityökalu yksittäisen kuluttajan hiilijalanjäljen arvioimiseksi. Laskurin avulla voidaan arvioida yksittäisen käyttäjän internetpohjaisen sisällön (esim. Yle Areena) katselusta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä, muodossa hiilijalanjälki (gCO2e) per katselutunti. Olennaiset muuttujat kuluttajan hiilijalanjäljen kannalta ovat katselulaite (puhelin, tabletti, TV, jne.), hyödynnetty internetyhteys (kiinteä vai mobiiliverkko) sekä sisällön kuvanlaatu.
Laskurin perusteella voidaan todeta, että alhaisin hiilijalanjälki muodostuu katseltaessa pienellä mobiililaitteella, kiinteän verkon kautta ja neutraalilla kuvanlaadulla. Vastaavasti suurin hiilijalanjälki muodostuu katseltaessa suurella päätelaitteella (suuri televisio), mobiiliverkon kautta ja korkeimmalla kuvanlaadulla. Karkeasti pyöristettynä alhaisin katseluskenaario tuotti noin kahden gramman hiilidioksidipäästöt tunnin aikana ja suuripäästöisin skenaario noin 15 gramman päästöt tunnissa. Vertailuarvoksi BBC:n tuoreimmassa Englannissa tehdyssä tutkimuksessa suoratoistopalvelun kuluttajien vastaava keskiarvo oli noin 15 grammaa tunnissa.
Työkalu havainnollistaa, mistä yksittäisen kuluttajan päästöt muodostuvat ja miten erilaiset käyttötavat vaikuttavat kokonaisuuteen. Samalla se tarjoaa mediaorganisaatioille mahdollisuuden tarkastella palveluidensa ympäristövaikutuksia myös käyttäjätasolla.
Suomessa median jakelun hiilijalanjälki on eurooppalaisittain alhainen
Tutkimusta tehdessäni kävin läpi aikaisempia tutkimustuloksia aiheeseen liittyen. Etenkin Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa oli tehty vastaavaa tutkimusta sisällönjakelun päästöistä, ja näitä tuloksia pystyttiin hyödyntämään jonkinlaisena vertailukohteena. Positiivisena havaintona huomattiin, että eri sisällönjakelukanavista syntyvät päästöt ovat Suomessa todella alhaisella tasolla verrattuna aikaisempiin tutkimustuloksiin. Sisällönjakelukanavien päästöt muodostuvat pääosin jakeluinfrastruktuurin energiankulutuksesta ja täten lopulliset päästöt perustuvat käytetyn energian alkuperään ja tuotantomuotoon. Suomen sähköntuotanto on yksi Euroopan vähäpäästöisimmistä, minkä myötä eri sisällönjakelukanavien päästöt ovat myös varsin maltilliset.
Vaikka hiilijalanjälki Suomessa on jo alhaisella tasolla, työssä havaittiin ongelmakohtia osittain datan saatavuuden osalta. Työn tulokset ovat hyvin suuntaa antavia, mutta tällä hetkellä yksittäisen jakelukanavan tarkan hiilijalanjäljen määritys on hankalaa saatavilla olevan datan vuoksi. Työssä esitetty laskentamalli toimii pohjana hiilijalanjäljen määritykselle, mutta kaikki tarvittavat luvut eivät ole tällä hetkellä saatavilla. Tämän työn merkitys media-alan kannalta voisikin olla herättää enemmän keskustelua vastuullisesta median jakelusta ja lisätä läpinäkyvyyttä eri median jakeluprosessien energiankulutuksen raportointiin. Luotettava päästölaskenta tukee niin teknologista kehitystä, vastuullisuusraportointia kuin tulevaisuuden päätöksentekoakin – ja auttaa rakentamaan entistä kestävämpää mediaympäristöä.
Eero Hämäläinen palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.