Vielä muutama viikko sitten Myyrmannin kolmannessa kerroksessa kävi kuhina, kun remonttimiehet, sisustajat ja tutkijat juoksivat Testitilan ovesta sisään ja ulos. Uutta oli ilmassa, sillä harvinaista eloa kauppakeskukseen toi aivan uudenlainen konseptimme, joka yhdistää tutkimuksen, innovoinnin ja aistiystävällisyyden.
Testitilassamme toimivat kolme tuote- ja pakkauskonsepteihin sekä niiden tutkimukseen erikoistunutta yritystä: Package Testing & Research Oy, Best Before UX Research Oy sekä Makery Oy, joilla kaikilla on omat roolinsa ja vahvuutensa toiminnassa. Kolmen yrityksen yhteisen toiminnan rakenne on jo hahmottunut, mutta nimeämisprosessi on vielä kesken – olemme tuttavallisesti toimijoille ja asiakkaillemme kutsuneet konseptiamme Testitilaksi. Testitilamme on Living lab –tyyppinen konsepti, eli kuluttajalähtöinen innovaatioekosysteemi, joka toimii yhdistämällä tutkimuksen, kehityksen ja innovoinnin sekä asiantuntijapalvelut saman katon alle.
Best Before UX Research on Think Ink –finalisti, joka tarjoaa työkaluja kuluttajien tiedostamattoman ostokäyttäytymisen analysointiin ja testaamiseen jo suunnitteluvaiheessa. Testitilastamme löytyy silmänliiketutkimuksen toteuttamiseen soveltuva huone suurella valkokankaalla sekä videotykillä varustettuina.
Makery Oy tarjoaa kuluttaja- ja markkinointitutkimuspalveluja elintarvikealan ja vähittäiskaupan toimijoille. Makery tukee asiakkaita tuote- ja konseptikehityksessä avustamalla mm. tuoteominaisuuksien kehittämisessä, kilpailijoista erottautumisessa ja markkinointiviestinnän terävöittämisessä. Makery toteuttaa Testitilassa esimerkiksi hallitestejä, joissa kuluttajat arvioivat tuotteiden aistittavia ominaisuuksia.
Package Testing & Research Oy, tuttavallisemmin PTR, tarjoaa konseptitestaus- ja asiantuntijapalveluita pakkausalan toimijoille. PTR yhteiskehittää, tuotteistaa ja lisensoi pakkaus- ja tuotesuunnittelua tukevia työkaluja. PTR:n Package Value Toolkit voitti toisen sijan Think Ink –kilpailussa vuonna 2016. Testitilassa on mahdollisuus toteuttaa pakkaustutkimuksia PTR:n Value Toolkitia hyödyntäen niin yksilö- kuin ryhmähaastatteluina.
Oman poikkeuksellisuutensa Testitilaan tuo Think Ink –finalistin, Lifestyle Routes™ Margit Sjöroosin yrityksen, Conbalance Oy:n suunnittelema sisustus. Lifestyle Routes on myös Think Ink –finalisti 2016. PTR:n toimitusjohtaja Virpi Korhoselle selvisi Think Ink –finaalin aikana asiakastilojen sisustuksen suunnittelun tärkeys, ja siitä alkoi tuloksekas yhteistyökuvio Sjöroosin kanssa. Conbalance Oy on suunnitellut aistiystävällisen ja stressittömän tilan, joka perustuu Sjöroosin Stress Free Area© –hyvinvointi-innovaatioon, joka huomioi fyysisen, mentaalisen ja digitaalisen ympäristön välisen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille.
Koehenkilöitä voidaan rekrytoida testeihin etukäteen kutsumalla tai suoraan kauppakeskuksen käytävältä. Etenkin kauppakeskuksen käytävillä melu ja ihmismäärät voivat olla häiritsevän suuria, joten kun koehenkilö saapuu testitilaan, on tärkeää saada aikaan rento, avoin ja stressitön tunnelma. Paluu kauppakeskuksen vilinään voi ollakin mukavaa, kun on osallistunut tutkimukseen stressittömässä tilassa ja saa vielä tuotepalkkion matkaansa!