Haluavatko nuoret journalistit olla aktivisteja? Kysymys, joka minulle esitettiin useammassa muodossa ja useammassa eri yhteydessä, johti pitkiin ja mielenkiintoisiin keskusteluihin, ja lopulta se päätyi myös opinnäytetyöni aiheeksi. Alati polarisoituvassa maailman tilanteessa, jossa esimerkiksi ihmisoikeuksien absoluuttisuutta on alettu kyseenalaistaa, journalismin rooli yhteiskunnallisena instituutiona on tärkeämpää kuin aikoihin. Journalistisen median kovaksi kilpailijaksi on noussut sosiaalinen media sekä muu viihteellistetty digitaalinen media, jotka ulottuvat käyttäjiensä ruuduille ympäri maailmaa.
Journalismin on vastattava tähän kilpailuun, mutta tarkoittaako se myös sitä, että sisältöä on tehtävä erilaisista lähtökohdista. Sosiaalisen median algoritmit rakastavat koukuttavaa ja nopeaa sisältöä, joka puhuttelee henkilökohtaisesti. Journalismi sen perinteisen ihanteen mukaisesti on neutraalia tiedon välitystä, jossa toimittajan rooli on häivytetty. Henkilökohtainen ote näkyy lähinnä näkökulma- ja kolumniteksteisssä, mutta näidenkin varjopuolena on sosiaalisen median esimerkin mukaisesti se, että toimittajista tulee vapaata riistaa verkkohäirinnälle.
Toiveita ja jopa painostusta tulee journalistiselle sisällölle kahdelta rintamalta. Jopa kansanedustajien suusta on kuultu, että journalistinen media filtteröi sisältönsä punavihreän liberaalin agendan mukaiseksi. Toisaalta omassa somekuplassani olen huomannut yleisöjen vaativan journalismia ottamaan enemmän kantaa ja astumaan neutraaliuden verhon takaa esiin.
Selvitin opinnäytetyössäni, miten journalistiopiskelijat kokevat journalismin perinteisen ihanteen ja toivovatko he, että journalismi muuttuu entistä kantaaottavampaan suuntaan sekä miten he suhtautuvat aktivismin ja journalismin rajapintaan. Halusin myös tarkastella, eroavatko tällä hetkellä journalisteiksi opiskelevien ajatukset merkittävästi jo valmistuneiden journalistien ajatuksista tai ovatko kohderyhmän ajatukset muuttuneet esimerkiksi kymmenen vuotta sitten opiskelleiden ajatuksista.
Keskeinen havainto tekemäni kyselytutkimuksen perusteella oli, että journalistiopiskelijat arvostavat journalismin perinteisiä arvoja demokratian ja oikeusvaltion puolustajana ja pitävät arvoja edelleen pätevinä. Uudistamishalu liittyi havaintojeni perusteella enimmäkseen siihen, että journalismin toivotaan analysoivan tapahtumia ja niiden seurauksia tämänhetkistä enemmän. Tulosten perusteella journalistiopiskelijat eivät niinkään kannata journalismin kehitystä kantaaottavampaan suuntaan, vaan sen halutaan tarjoavan yleisölle laajasti luotettavaa informaatiota, jonka perusteella yleisöt voivat muodostaa paremmin tietoon ja näyttöön perustuvia mielipiteitä.
Esimerkiksi journalismin objektiivisuusihannetta pidetään vastausten mukaan edelleen tavoiteltavana, mutta sen on oltava perusteltavissa. Tarkoitan tällä sitä, että kyselystä nousseiden havaintojen perusteella objektiivisuusihanteeseen pyrkiminen ja neutraaliuden tavoittelu ovat vaikeasti perusteltavissa tilanteessa, missä käsitellään moraalisesti arveluttavaa, laitonta tai inhimilliseen kärsimykseen johtavaa toimintaa.
Aktivismiin vastaajat suhtautuivat hyvin luonnollisena osana inhimillisyyttä. Vastausten perusteella on laajasti hyväksyttyä, että journalisti osallistuu vapaa-ajallaan yhteiskunnallisesti kantaaottaviin keskusteluihin ja ilmaisee vapaasti mielipiteensä myös julkisesti, esimerkiksi omalla sosiaalisen median kanavallaan. Myös puoluepoliittiseen aktiivisuuteen tai muuhun suoraan aktivismiin vapaa-ajalla suhtauduttiin vastauksissa myönteisesti. Oleellista oli vastaajien mielestä, että henkilö osaa erottaa vahvasti yksityisen minänsä ja työroolin toisistaan.
Kiinnostavaa vastauksissa oli, että huolimatta omasta myönteisestä suhtautumisestaan journalistien aktivismiin ja poliittiseen toimintaan, monet opiskelijat eivät itse halua tai uskalla tehdä sitä. Osa vastaajista koki niin suurta pelkoa journalistisen uskottavuutensa menettämisestä, että he ovat pidättäytyneet ilmaisemaan esimerkiksi omia poliittisia mielipiteitään julkisesti. Avoimista vastauksista ilmeni, että moni pelkäsi oman taustansa esimerkiksi poliittisessa nuorisojärjestössä tai muussa vastaavassa yhdistyksessä paljastuvan ja että sitä käytettäisiin häntä vastaan. Pelko kumpuaa huolesta, miten työnantaja sekä yleisö suhtautuisi tämänkaltaiseen tietoon.
Uskon, että monen pelon takana on uhka häirinnästä tai uhkailusta. Lähivuosilta on löydettävissä useita esimerkkejä, joissa journalisti on joutunut vakavan häirinnän kohteeksi työnsä vuoksi. Lyömäaseina on käytetty journalistien yksityiselämään liittyviä asioita, joita on levitelty esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla. Onneksi isot mediatalot osaavat jo varautua journalisteihin kohdistuviin hyökkäyksiin sosiaalisessa mediassa, mutta vaikean asiasta tekee se, että ei ole olemassa mitään keinoa, jolla häirinnältä voitaisiin aukottomasti välttyä.
Haluavatko siis nuoret journalistit olla aktivisteja tai käyttää journalismia aktivismin välineenä? Saamieni vastausten perusteella koen turvalliseksi todeta, että he haluavat journalismin edistävän demokratiaa, tukevan tasa-arvoa, puolustavan ihmisoikeuksia ja taklaavan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa leviävää disinformaatiota. Moni on valmis ottamaan myös aktivistin leiman otsaansa, mikäli tältä pohjalta tehty journalismi tulkitaan aktivismiksi.
Satu Hurme palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
AMK-opinnäytetyö Theseus-julkaisuarkistossa.