Viertolan kouluampumisen tapahtumat ravisuttivat Suomea alkukeväällä 2024. Alaikäinen tekijä ampui luokkatoverinsa ja haavoitti kahta muuta oppilasta. Traaginen tapahtuma keräsi nopeasti eri medioiden edustajia Viertolan koululle, ja mediat uutisoivat tragediasta hyödyntäen erilaisia visuaalisia elementtejä – kuten valokuvia, videoita ja grafiikoita – omissa uutisartikkeleissaan. Mutta minkälaista materiaalia mediat päättivät kuvata ja julkaista vakavasta kouluampumisesta?
Tutkielman lähtökohtana on tarkastella, miten suomalaiset mediat kuvittavat Viertolan kouluampumisesta kertovia uutisartikkeleita ja mitä visuaalisissa elementeissä näytettiin yleisölle. Lisäksi tutkielmassa pohditaan visuaalisten sisältöratkaisujen eettisyyttä sekä rikos-, väkivalta-, ja katastrofiuutisten visuaalista kuvittamista.
Tutkielma toimii myös katsauksena sille, miten suomalainen mediakenttä toimii vakavissa tragediatilanteissa tänä päivänä. Esimerkiksi Jokelan kouluampumisen uutisoinnissa suomalaista mediaa kritisoitiin erittäin vahvasti toimittajien epäeettisestä toiminnasta.
Tutkielman tulokset kumosivat alkuhypoteesin ja nostivat yleisön toiminnan keskiöön
Tutkielmassa analysoidaan Ylen ja Iltalehden visuaalisen kerronnan ratkaisuja sekä niiden välisiä eroja Viertolan kouluampumisen nettiuutisoinnissa. Visuaalisia kerronnan ratkaisuja käsitellään Goffmanin kehysanalyysin avulla, ja samalla havainnoidaan journalistien sekä median eettistä toimintaa visuaalisesta näkökulmasta.
Tulokset osoittavat, että molempien medioiden visuaalisessa kerronnassa on paljon sekä samanlaisuuksia että eroavaisuuksia. Viertolan kouluampuminen oli merkittävän uutistapahtuman lisäksi kuvituksen kannalta haastava, sillä kouluampuminen on jo itsessään erittäin järkyttävä tilanne, ja tapahtumaan liittyi alaikäisen tekijän lisäksi muitakin alaikäisiä koulun oppilaita.
Monet visuaaliset elementit ja visuaalisen kerronnan ratkaisut olivat Ylen ja Iltalehden välillä samanhenkisiä. Visuaalisten elementtien kerronnasta pystyi nostamaan kolme vallitsevaa aihekehystä, jotka olivat viranomaistoiminnan kuvaaminen, tapahtumien kulusta tiedottaminen sekä surun näyttäminen. Yle ja Iltalehti ottivat paljon kuvia ja videoita Viertolan koululla olleista viranomaisista ja tukivat näitä elementtejä esimerkiksi karttagrafiikoilla, tekstiplansseilla ja toimittajan omalla selostuksella.
Visuaalisen kerronnan eroavaisuudet näkyvät kuitenkin selkeästi. Tutkielman alkuhypoteesina oli, että Iltalehti käyttäisi kaupallisena mediana enemmän sensaatiohakuisempaa julkaisumateriaalia uutisjuttujensa tueksi esimerkiksi kuvaamalla järkyttyneitä oppilaiden omaisia. Mielenkiintoisesti omaisten kuvaamisen kohdalla Iltalehti ei julkaissut ollenkaan kuvia, joissa olisi näkynyt koululle saapuneita vanhempia tai koulun oppilaita. Sen sijaan Yle valokuvasi ja videoi omaisia tunnistettavasti ja alaikäisiä ei-tunnistettavasti selän puolelta. Lisäksi Yle julkaisi omaisista videohaastattelun, jossa oppilaan vanhempi ei vielä tiennyt koulun tapahtumista mitään. Tällöin videohaastattelun perusteella toimittaja olisi voinut hyvin haastatella henkilöä, jonka lapsi olisi voinut olla osallisena kouluampumisessa vanhemman tietämättä.
Toisena medioiden välisenä eroavaisuutena oli lukijoiden lähettämän materiaalin käyttö uutisissa. Ylen tukeutuessa itse ottamiinsa materiaaleihin julkaisi taas Iltalehti lukijoiden ottamia videoita, joissa yhdessä näkyy mahdollisen tekijän kiinniottotilanne. Kyseinen video on kuvattu liikkuvasta autosta risteysalueella, ja videolla näkyy kaksi poliisia, mahallaan oleva henkilö sekä heidän vieressään maassa oleva käsiase.
Tämä tuloshavainto herätti tärkeän pohdinnan yleisön oikeaoppisesta toiminnasta tragediatilanteissa. Kiinniottovideo kuvattiin liikkuvasta autosta, joka kääntyi risteysalueella ja kameran kuvakulmasta voi päätellä, että videon kuvasi ajoneuvon kuljettaja. Ohikulkijan ottaman videon julkaiseminen uutisartikkeleiden yhteydessä hyväksyy myös sen ottamistavan, ja älypuhelimien yleistettyä pystyy jokainen henkilö dokumentoimaan tapahtumia. Kysymys kuuluukin: missä menee raja tapahtumien kuvaamisessa ja itsensä sekä muiden turvallisuuden vaarantamisessa dokumentoinnin verukkeella?
Tähän kysymykseen Julkisen sanan neuvosto on ilmaissut osittain kantansa uusissa Journalistin ohjeissa, jotka otettiin käyttöön seitsemän kuukautta Viertolan kouluampumisen jälkeen 1.10.2024:
- Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta. Jos yleisöltä pyydetään tietoja tai materiaalia onnettomuus- tai rikospaikalta, yleisöä on ohjeistettava toimimaan turvallisuutta vaarantamatta.
- Erityisen huolellinen tulee olla tilanteissa, joista uutisoiminen voi vaarantaa jonkun henkeä tai terveyttä.
Tutkielma tarkastelee täten suomalaisten medioiden rikos-, väkivalta- ja katastrofiuutisten kuvittamisen lisäksi myös visuaalisten elementtien eettisiä hankinta- ja toimintaperiaatteita: milloin videon hankintatapa johtaa materiaalin julkaisukelpaamattomuuteen ja miten mediat varmistavat yleisön oikeaoppisen toiminnan tragediatilanteessa? Jos mediat lupaavat esimerkiksi kuvauspalkkioita tai tukeutuvat yleisön lähettämiin materiaaleihin, miten rajat vastuusta ja vastuunkannosta vedetään?
Visuaalisuus ei ole pelkkä uutisen koriste
Media-alalla joudutaan tasapainoilemaan nopean uutisoinnin, yleisön kiinnostuksen ja eettisten velvoitteiden välillä, mutta yleisön kiinnostus ei voi toimia julkaisemisen pääkriteerinä. Visuaalisten sisältöjen käyttäminen vaikuttaa median uskottavuuteen ja vastuullisuuteen, ja teknologian kehitys on tehnyt kaikista älypuhelimen omaavista henkilöistä mahdollisia todistajia ja sisällöntuottajia. Toimituksellinen harkinta visuaalisten materiaalien julkaisusta on siis entistä tärkeämpää, kun kuvia ja videoita on yhä helpompi julkaista ja jakaa eri alustoilla.
Tutkielma osoittaa, että visuaalisuus ei ole pelkkä uutisen koriste, vaan keskeinen osa journalistista sisältöä. Visuaaliset valinnat vaikuttavat siihen, miten yleisö ymmärtää uutisoitavia tapahtumia, jolloin visuaalista journalismia, mediakerrontaa ja niiden eettisiä ulottuvuuksia on tärkeä tutkia laajassa journalismin toimintaympäristössä.
Aleksis Villanen palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
Kandidaatintutkielma Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa.