Sanomalehtien Liitolle myönnettiin 35 944,50 euron tutkimustuki hankkeelle ”Uutismedian uudet liiketoimintamallit Pohjoismaissa (Ruotsi, Norja ja Tanska)”
Uutismedian uudet liiketoimintamallit Pohjoismaissa -tutkimuksen tavoitteena on selvittää meneillään olevan digitaalisen teknologian nopean kehityksen, erityisesti internetin tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntävien uusien liiketoimintamallien kehitystä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimus tuottaa suomalaisten sanomalehtiyritysten kehitystyöhön tarpeellista vertailutietoa siitä, kuinka muissa Pohjoismaissa sanomalehtiäkoskevat nykyisen ja uuden liiketoiminnan isot kysymykset on ratkaistu. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa luodaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan uutismedia-alan tilannetta koskeva kuvaus. Tässä vaiheessa hyödynnetään kansainvälisiä ja kansallisia tietopankkeja ja tutkimusyhteenvetoja sekä haastatellaan alan asiantuntijoita.
Tutkimus täydentyy toisessa vaiheessa pohjoismaissa tehtävällä laajalla haastattelukierroksella. Tavoitteena on löytää sekä nykyisen että uuden liiketoiminnan kasvattamisen keinoja hankkimalla kokemukseen perustuvaa tietoa ja euroina mitattuja tuloksia muista Pohjoismaista.