Noronen perehtyi konferenssissa erityisesti tutkimukseen, joka koski yleisön tarpeita ja median kykyä täyttää näitä tarpeita. Ymmärrystä aiheesta tarvitaan, jotta voidaan ennustaa mediakentän kehittyminen Suomessa tulevaisuudessa ja nähdä, millaisella journalismilla perinteiset sanomalehdet voivat selvitä markkinoilla.
Jo vuonna 1949 Bernard Berelson klassisessa tutkimuksessaan What ”Missing the Newspaper” Means osoitti, että sanomalehden lukeminen ei tyydytä vain tiedontarvetta, vaan myös esimerkiksi ajanviettoon, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja päivärutiineihin liittyviä tarpeita. Myöhemmin Elihu Katz, Jay Blumler ja Michael Gurevitch kehittivät uses and gratifications -suuntausta, jossa kritisoitiin oletusta yleisöstä pelkkänä tiedon vastaanottajana. He korostivat, että mediaa käytetään monien tarpeiden – kuten viihteen, identiteetin rakentamisen, sosiaalisten suhteiden ja eskapismin – tyydyttämiseen, ei vain kognitiivisiin tarkoituksiin.
Uses and gratifications -tutkimusperinne nousee nykyään esiin, kun pohditaan, miksi monet lukijat siirtyvät seuraamaan news influenssereita / newsfluenssereita sen sijaan, että he etsisivät tietoa perinteisistä medioista. Newsfluensserit täyttävät muita kuin tiedollisia tarpeita. Edward Hurcombe (2025), joka on kehittänyt käsitettä newsfluencer, korostaa, että newsfluensserit yhdistävät journalismin ja vaikuttajakulttuurin logiikoita. Heidän vetovoimansa perustuu usein autenttisuuteen, henkilökohtaisuuteen ja yleisösuhteeseen yhtä paljon kuin itse uutissisältöön.
Reuters Instituutin tutkimusten mukaan (Newman et al, 2025) yleisöt eivät seuraa newsfluenssereita vain saadakseen tietoa, vaan myös siksi, että nämä auttavat ymmärtämään tapahtumia, tekevät uutisista kiinnostavampia, tarjoavat näkökulmia ja tuntuvat läheisemmiltä kuin uutisorganisaatiot. Erityisesti nuoret kokevat, että persoonalliset uutistekijät auttavat heitä hahmottamaan yhteiskunnallisia kysymyksiä. Newsfluenssereita seurataan usein siksi, että heidän toimintansa näyttäytyy aidompana, eikä siksi, että heidän välittämänsä tieto sinänsä olisi parempaa. Destiny Hopkinsin (2025) haastattelututkimuksessa monet newsfluensserit kuvasivat rakentavansa uskottavuutta jatkuvan vuorovaikutuksen ja henkilökohtaisen läsnäolon kautta, eivät niinkään journalististen instituutioiden auktoriteetin avulla.
Newsfluensseireiden seuraamiseen houkuttelevat myös parasosiaaliset suhteet. Newsfluensserin seuraaja voi kokea ruudulla esiintyvän hahmon tutukseen ja tuntevansa sisällöntuottajan sekä kuuluvansa tämän kautta yhteisöön. Nämä täyttyvät tarpeet eivät ole ensisijaisesti kognitiivisia vaan emotionaalisia ja sosiaalisia. Hurcombe argumentoi, että juuri nämä vaikuttajakulttuurista omaksutut piirteet voivat tehdä journalismista houkuttelevampaa nuorille yleisöille.
Maksuhalukkuus laskee, jos uutiset eivät ole lukijoiden näköisiä. ICA:ssa esiteltyjen tutkimusten mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa nuoret kertoivat lopettaneensa perinteisestä mediasta maksamisen, koska he kokivat, etteivät niiden uutiset olleet heidän näköisiään. Vaikka uutiset olisivat paikallisten ihmisten näköisiä, paikallisuus ei välttämättä riitä yhteenkuuluvuuden kokemiseen. Yksi perinteisen paikallisen uutistoiminnan heikkouksista onkin oletus siitä, että ihmiset ovat tai haluavat olla sidoksissa paikalliseen yhteisöön. Ihmiset haluavat yleensä olla osa yhteisöä, mutta se yhteisö ei välttämättä ole maantieteellisesti paikallinen. Erityisesti nuoret voivat kokea maantieteellisesti paikalliset uutiset kivoiksi tietää, mutta ei tarpeeksi tärkeiksi, jotta niistä kannattaisi maksaa. Liikkuvien töiden ja asumisen vuoksi sekä internetin takia oma lähiyhteisö voi olla virtuaalinen verkosto ihmisiä eri paikoissa.
Suuri kysymys koskee myös sitä, missä muodossa kehittyvä tekoäly kykenee tulevaisuudessa tarjoamaan riittävästi paikallisia uutisia. Kaupungit ja yritykset tiedottavat monista asioista jo niin paljon verkossa, että tekoälyagentit voivat niiden ja somekeskustelujen avulla jo saada lukijoille tiedollisesti riittävän kuvan paikallisista tapahtumista – vaikka ne eivät edes lukisi sanomalehtien omia sisältöjä. Kehittyvien avatarien avulla on myös mahdollista, että ihmiset alkavat rakentaa parasosiaalisia suhteita tekoälyagentteihin. Erityisesti tällöin perinteisen median on kyettävä olemaan muutakin kuin tiedon jakaja.
Media-alan tutkimussäätiö myönsi Visa Noroselle matka-apurahan konferenssimatkalle.