Luottamus uutisiin on tekemisissä yhteiskunnallisen koheesion kanssa. Tämä on melko selvää, kun lukee Uutismedia verkossa -raportin tuloksia. Suomessa ja Pohjoismaissa luottamus uutisiin on korkeampaa kuin monissa muissa maissa, joissa tilanne on hälyttävän huonolla tasolla. The New York Times kirjoitti toukokuun alussa Kaliforniassa sijaitsevasta Oaklandin kaupungista, jossa ihmiset ovat hylänneet uutismedian lähes täysin. Informaationsa he saavat erilaisista internetlähteistä.
Emme voi tuudittautua siihen, että tilanne säilyisi Suomessakaan tällaisena ikuisesti. Uuden Jutun toimittaja Oskari Onninen kirjoitti maaliskuussa 2025 julkaistussa, erilaisia ei-journalistisia ajankohtaispodcasteja käsittelevässä jutussaan: ”Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Suomi tulee taas joitakin vuosia perässä. Minusta on yhä useammin tuntunut siltä, että koulutetut ja kaupunkilaiset kolme-nelikymppiset tuttavani seuraavat maailmaa kuohuttavia asioita mieluummin Jannin ja Soinnun (Hussi ja Borg) podcast-jutustelujen kautta kuin lehtiä lukemalla.”
Uutismedia verkossa -raporttia varten tehdyssä kyselyssä kysyttiin keinoja, joilla luottamuspulaa tulisi ratkoa. Eniten ääniä saivat puolueettomuus ja totuudellisuus. ”Faktoja ilman mielipiteitä”, raportissa sanotaan. Nämä ovat tietenkin hyviä ideaaleja, ja nimenomaan pyrkimyksinä journalismille välttämättömiä. Mutta mitä puolueettomuus tarkoittaa käytännössä? Raportin mukaan esimerkiksi neutraalia kieltä ja kaikki puolet huomioivaa raportointia. Itselleni ajatus tuo mieleen Gaye Tuchmanin tutkimukset 1970-luvulta. Tuchmanin mukaan neutraalilta näyttävä kieli on uinut uutisiin nimenomaan siksi, että ne vaikuttaisivat totuudenmukaisemmilta. Sekin on eräänlainen esirippu. Fakta ei merkitse mitään ilman kontekstia, joka puolestaan vaatii tulkintaa. Tulkinta on olemassa silloinkin, kun se naamioidaan neutraalin kielen taakse.
Väitän, että sanavalintojen sijaan suurin luottamuspula mediaa kohtaan syntyy näkymättömyyden ja merkityksettömyyden tunteista. Myös Suomessa on paljon ihmisryhmiä, jotka kokevat, etteivät heidän elämänsä kannalta tärkeät asiat hienoilta kuulostavista ideaaleista huolimatta näy valtamediassa. Suomalainen mediaympäristö on keskiluokkainen ja valkoinen. On verrattain yleinen kokemus, että mediassa tietyt poliittiset näkemykset sivuutetaan olankohautuksella. Toimittajien olisi koetettava ymmärtää, mistä nämä kokemukset kumpuavat.
En usko, että mahdollisimman neutraali (lue: kuivakka) kieli on ratkaisu kaikkein suurimpaan uhkaan: siihen, että uutiset jäävät yksinkertaisesti lukematta. Tästä on paljon viitteitä. Erilaiset tutkimukset ja kyselyt kertovat, että ihmiset potevat uutisväsymystä. Erityisesti uutisia välttelevät nuoret.
”Jos ihmiset kyllästyvät sanoihin, silloin minä jään työttömäksi”, toimittaja sanoo José Saramagon vuonna 2004 ilmestyneessä satiirisessa dystopiassa Kertomus näkevistä (suom. Erkki Kirjalainen). Jotta dystopia ei toteudu, sanoista on kyettävä tekemään merkityksellisiä jälleen.
Sonja Saarikoski
toimituspäällikkö
Uusi Juttu
Kirjoitus on julkaistu Reuters-instituutin Digital News Report 2025 Suomen maaraportissa.