Polarisoitunut keskusteluilmapiiri on saanut yhä useammat kansalaiset vetäytymään yhteiskunnallisista keskusteluista ja hankaloittanut toimittajien asemaa. Kehityksen seurauksena äänekkäimmät johtavat keskustelua, mikä vahvistaa vastakkainasettelua ja vaikeuttaa kansalaismielipiteiden tulkintaa. Median rooli yhteiskunnan vuorovaikutuksessa on keskeinen, mutta polarisoituneessa ilmapiirissä sen tehtävien toteuttaminen on haastavaa.
Tutkimuksen tavoitteena on: 1) selvittää, mitkä tekijät johtavat ihmisten vetäytymiseen yhteiskunnallisista keskusteluista, 2) kartoittaa median roolia polarisaation keskellä, 3) selvittää, miten media tulkitsee kansalaismielipiteitä vastakkainasetteluissa sekä 4) kehittää toimittajien toimintamahdollisuuksia polarisoituneessa viestintäympäristössä.
Tutkimusongelmiin haetaan vastauksia kyselytutkimuksella, työpajatyöskentelyllä, haastatteluilla, media-analyysilla sekä digitaalisen osallistumisalustan kokeilulla. Tutkimuksessa tarkastellaan yhteiskunnallisia keskusteluja eri yhteisöissä ja tilaisuuksissa sekä mediajulkisuutta perinteisistä uusiin medioihin. Tutkimus pohjautuu deliberatiivisen ja radikaalin demokratian näkökulmiin, joissa korostuvat osallistavuus, keskustelu, mielipiteiden moninaisuus ja esiin pääsy. Tutkimuksessa käytetään polarisaation ja hiljaisuuden kierteen malleja kuvaamaan sitä, mihin vuorovaikutuksen polarisoituminen perustuu ja miten sitä voidaan hillitä.
Tutkimus tekee polarisaation dynamiikkaa näkyväksi selittävällä ja demokraattista keskustelua edistävällä teoreettisella mallilla. Tutkimushanke kehittää innovatiivisia ratkaisukeinoja mediaorganisaatioille polarisoituneiden tilanteiden keskellä toimimiseksi ja huomioimatta jääneiden kansalaismielipiteiden tulkitsemiseksi. Hankkeen johtavana ajatuksena on, että polarisaation hiljentämien näkemysten huomioiminen voi vähentää keskusteluilmapiirin mustavalkoisuutta ja lisätä mediajulkisuuden vastuullista moniäänisyyttä.