Media-alan tutkimussäätiö oli mukana Jyväskylän yliopiston digitaalisen palvelumuotoilun kurssilla tammi–maaliskuussa 2025. Säätiö piti opiskelijoille esityksen media-alasta ja antoi heille case-tehtävän, jossa etsittiin keinoja yleisöjen sitouttamiseen media-alan sisältöihin. Parhaat ideat palkittiin maaliskuussa järjestetyssä esitystilaisuudessa. Ensimmäiseksi sijoittunut tiimi sai säätiöltä 1000 euron palkinnon, ja toiseksi sekä kolmanneksi sijoittuneet tiimit saivat 500 euron palkinnot.
Digital Service Design -kurssi keskittyy digitaalisten palveluiden tutkimukseen ja kehittämiseen, erityisesti tukien innovaatioita ja muotoilua. Kurssin tavoitteena on valmistaa opiskelijoita tekemään tutkimusta digitaalisen palvelusuunnittelun alalla. Kurssi soveltaa teoreettisia käsitteitä innovoinnin ja muotoilun saralta tutustuttaakseen opiskelijat digitaaliseen palveluun liittyviin käytäntöihin.
Palkitut ideat
1. sija: Supla LiveInsight
Neljän hengen ryhmä – Kaisa Jääskeläinen, Johanna Räihä, Sami Saarelainen ja Pyry Kimpimäki – kehitti idean palvelusta, joka yhdistäisi klassisen uutismedian journalistisen osaamisen ja integriteetin, nykyaikaisen teknologian mahdollistamiin median muotoihin. Idea oli Supla-palvelua esimerkkinä käyttäen: Supla LiveInsight, jossa uutiset esitettäisiin pitkämuotoisessa live-formaatissa, jossa katsojien (eli ”chatin”), juontajan ja mahdollisten asiatuntijavieraiden välinen reaaliaikainen kanssakäyminen olisi pohja uudenlaiselle uutiskokemukselle. Vedoten podcastien ja livestreamien nousseeseen suosioon, ryhmä tuli lopputulokseen, että uutiset tässä muodossa muodostaisivat vahvemman suhteen ja luottamuksen katsojan sekä toimittajan välille ja lisäisivät sekä kiinnostusta että osallisuuden tunnetta.
2. sija: Newsgator
CreativiTeam-tiimin palvelukonseptissa nimeltään Newsgator uutiset ja artikkelit ryhmiteltäisiin ja yhdistettäisiin toisiinsa teemojen perusteella. Tämä muodostaisi mind mapin tapaisen ”uutiskartan”. Palvelunkonseptin tavoitteena on tehdä uutisten kuluttamisesta seikkailunomainen ja hauska löytöretki ja täten luoda lisää arvoa palvelun käyttäjille.
Uutiskartan avulla käyttäjät voivat myös seurata, mitä reittejä ja artikkeleita muut käyttäjät ovat tarkastelleet seuraamalla erivärisiä polkua karttanäkymällä. Lisäksi käyttäjät voivat kilpailla toisiaan vastaan viikoittaisissa uutisvisoissa, joissa käyttäjien on tarkoitus siirtyä tietystä artikkelista toiseen ainoastaan artikkelien sisältämien linkki avulla.
3. sija: Echo Feed
Kolmanneksi sijoittunut ryhmä kehitti konseptin palvelusovellukselle, joka julkaisisi journalistisia artikkeleita äänitiedostoina. Näin käyttäjät voisivat kuunnella uutisia samalla, kun he tekevät muita asioita.
Lisätietoja kurssista ja opiskelijoiden ideoista antavat:
Juuli Lumivalo, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto – juuli.k.lumivalo@jyu.fi
Jenny Elo, yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopisto – jenny.m.elo@jyu.fi