Anni Lindgrenin pro gradu -tutkielma ”Journalismi herää eloon – Digitaalisen tarinankerronnan vaikuttavuus ilmastonmuutosuutisoinnissa” tarkastelee digitaalista tarinankerrontaa. Tampereen yliopistossa tehdyssä pro gradussa pyritään selvittämään, millä keinoilla tarinankerronta rakentaa vaikuttavuutta ilmastonmuutosuutisoinnissa.
Miten luoda vaikuttavaa journalismia ajassa, jossa vain harva aihe löytää tiensä yleisöjen näytöille ja yhä harvempi jää aidosti mieleen?
Koventunut mediakilpailu on muovannut 2010-luvun journalismista entistä näyttävämpää ja tarinallisempaa. Yksi näitä keinoja hyödyntävä ja uusien teknologioiden mahdollistama journalismin muoto on digitaalinen tarinankerronta, jota tutkin pro gradu -tutkielmassani.
Tutkielmassani selvitin, millä keinoin digitaalinen tarinankerronta rakentaa vaikuttavuutta ilmastonmuutosuutisoinnissa. Havaitsin, että digitaalinen tarinankerronta hyödyntää multimodaalisuuden, visuaalisuuden ja narratiivisuuden keinoja, jotka kiinnittävät yleisön syvemmin tarinaan ja näin lisäävät tunnetta vaikuttavuudesta. Lisäksi tutkimuksessa nousi esiin yksi vaikuttavuutta lisäävä tekijä alkuasetelman ulkopuolelta: inhimillinen näkökulma.
Nykypäivän journalismi kilpailee uusien teknologioiden, media-alustojen ja sisältöjen kasvavaa joukkoa vastaan. Ajoittain julkisessa keskustelussa esiin noussut huoli erityisesti nuorten yleisöjen pinnallisuudesta ja lyhytjänteisyydestä on kuitenkin tämän tutkimuksen perusteella aiheeton.
Syvennyin tutkimusaiheeseeni yhdysvaltalaismedia The New York Timesin neljän ilmastonmuutosta käsittelevän, digitaalista tarinankerrontaa hyödyntävän artikkelin avulla. Käytin tutkielmassani tutkimusaineistojeni analyysin keskeisenä työkaluna kolmea määrittelemääni digitaalisen tarinankerronnan vaikuttavuuden sisällöllistä keinoa, jotka ovat multimodaalisuus, visuaalisuus ja narratiivisuus.
Multimodaalisuudella tarkoitetaan erilaisten moodien, kuten tekstin, kuvan ja äänen yhdistämistä. Visuaalisuus on tarinankerronnan moodi, joka teknologisten muutosten myötä on saanut yhä suurempaa jalansijaa journalistisissa työprosesseissa. The New York Timesin aineistot hyödynsivät visuaalisuudessaan perinteisten valokuvien lisäksi liikkuvaa grafiikkaa, videokuvaa sekä kuvan päällä itsenäisessä tahdissa liikkuvia animoituja tekstinostoja.
Narratiivisuuden termi puolestaan viittaa fiktiivisen kirjoittamisen maailmasta lainaaviin tekstuaalisiin tehokeinoihin. Narratiivinen journalismi tuo uutistyön perinteisten kuka, mitä, missä ja milloin -kysymysten rinnalle kysymykset ”kuinka” ja ”miksi”. Kun perinteisessä uutistekstissä viimeaikaisin ja uutisarvoltaan keskeisin tieto kerrotaan heti alussa, tarinankerronnassa tapahtumat etenevät useimmiten kronologisesti. Tällä elementillä kerronnassa pyritään pitämään yllä jännitystä tekstin loppuun saakka.
Toteutin tutkielmani alla myös haastattelututkimuksen, jossa haastattelin Sammon keskuslukion toisen vuoden opiskelijoita. Sukupolvi Z:n näkemys digitaalisen tarinankerronnan vaikuttavuudesta kiinnosti minua erityisesti siksi, että 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa syntyneet nuoret suosivat digitaalisia viestimiä kaikilla elämänsä osa-alueilla.
Digitaalisen tarinankerronnan keinot herättivät kiinnostusta haastateltavissani. Kaikki haastattelututkimukseen osallistuneet nuoret olivat sitä mieltä, että esimerkkiaineiston visuaaliset moodit lisäsivät kerronnan vaikuttavuutta verrattuna siihen, että samat asiat olisi kerrottu pelkästään tekstimuodossa. Haastateltavien huomion kiinnittivät erityisesti animoidut visuaaliset moodit kuten graafit, videot ja 3D-mallinnukset.
Myös tarinankerronnan narratiivisiin tehokeinoihin kaikki haastateltavat suhtautuivat positiivisesti tai neutraalisti. Parhaimmillaan kerronnan narratiivinen ote lisäsi haastateltavien mielestä tarinan samastuttavuutta ja teki siitä koskettavamman. Haastatteluissa nousi kuitenkin esiin, että narratiivisuutta tulisi journalistisessa työssä käyttää harkiten. Narratiivinen journalismi nähtiin eräänlaisena ”luksustuotteena”, joka tarjoaa vaihtelua uutisvirtaan.
Lisäksi lukiolaisten vastauksissa ilmeni tunne vaivannäöstä digitaalisen tarinankerronnan vaikuttavuutta lisäävänä tekijänä. Multimodaalisiin juttukokonaisuuksiin käytetty aika ja vaiva implikoi haastateltavien mielestä sitä, että aihe oli toimitukselle tärkeä. Tämä lisäsi tunnetta siitä, että aihe ja tätä kautta myös juttukokonaisuus oli vaikuttava.
Tutkimustuloksissa yllättävää oli, että vaikka haastateltujen nuorten mielestä digitaalisen journalismin keinot lisäsivät vaikuttavuutta, ne eivät automaattisesti päihittäneet perinteistä verkkouutisointia.
Tehokkain ja vaikuttavin kerronnan keino määräytyi nuorten mielestä uutisen mukaan. Esimerkiksi akuuteista ja merkittävistä uutistapahtumista haastateltavat kertoivat lukevansa mieluiten perinteisen verkkouutisen. Digitaalinen tarinankerronta puolestaan sopi haastateltavien mukaan parhaiten taustoittavaan journalismiin.
Digitaalisen tarinankerronnan sisällölliset keinot eivät siis ole pakollisia vaikuttavan mediakokemuksen luomisessa. Sen sijaan inhimillinen näkökulma osoittautui tutkimuksessa juttukokonaisuuden vaikuttavuuden kannalta keskeiseksi tekijäksi.
Kahdessa The New York Timesin tutkimusaineiston jutussa annettiin puheenvuoro ilmastonmuutoksen seurauksista kärsineille ihmisille. Kyseiset artikkelit lukeneet haastateltavat toivat kahteen muuhun ryhmään verrattuna enemmän esiin juttujen herättämiä tunteita. He viittasivat haastattelutilanteessa jutussa esiteltyihin ihmisiin ja pohtivat ainoina ryhminä sitä, miltä jutussa kuvatun kaltainen tilanne voisi tuntua omassa kotimaassa.
Inhimillisen näkökulman merkitys digitaalisen tarinankerronnan vaikuttavuutta arvioitaessa nousi yhdeksi tutkimuksen keskeisiksi lopputuloksista, ja olisi oiva aihe myös jatkotutkimukselle.
Yksi vaikuttavuutta tutkielmassani keskeisesti määritellyt elementti oli se, kuinka kattavasti, sitouttavasti ja mieleenpainuvasti mediatuote onnistuu vangitsemaan yleisöjen huomion.
Havaitsin, että oikein käytettynä digitaalisen tarinankerronnan sisällölliset keinot, eli multimodaalisuus, visuaalisuus ja narratiivisuus lisäsivät vaikuttavuutta. Myös journalistisen artikkelin aiheella oli suuri merkitys sisällön vaikuttavuutta arvioitaessa. Erityisesti inhimillinen näkökulma edesauttoi kiinnittymistä ilmastonmuutosuutisointiin.
Ilmastonmuutos on journalistisesti haastava aihe sen kompleksisen luonteen vuoksi. Keskustelu ilmastoista pitää aina sisällään myös keskustelua muista yhteiskunnallisista teemoista, kuten taloudesta, ihmisoikeuksista, kulttuurista ja demokratiasta. Näistä aiheista on pystyttävä viestimään vaikuttavasti ennen niille kaikkea sukupolville, jotka tulevaisuudessa joutuvat enenevissä määrin painimaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien yhteiskunnallisten käänteiden parissa.
Journalismi on vaikuttavaa myös nuorten yleisöjen silmissä, kunhan se on toteutettu kiinnostavasti ja laadukkaasti. Tutkimukseni perusteella uskallan todeta, että digitaalinen tarinankerronta on vaikuttava tapa viestiä tärkeistä uutisaiheista.
Tutkielma Trepossa.
Stipendiblogin kirjoittaja palkittiin MEDIA-ALAN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STIPENDIKILPAILUSSA.
