Katsojat hakevat elokuvilta erilaisia tunnekokemuksia: iloa ja surua, pelkoa ja helpotusta, henkeäsalpaavaa jännitystä ja romantiikan kihelmöintiä. Näiden tunnekokemusten taustalla on elokuvien oma tunneilmaisu, jota kutsutaan myös elokuvan tunnelmaksi.
Tunnelma on sikäli hyödyllinen käsite, että sen avulla voidaan kuvailla, millaisia tunnekokemuksia elokuvat pyrkivät katsojissa herättämään. Parhaassa tapauksessa kuvailu tapahtuisi
automaattisesti laskennallisilla menetelmillä, jotka analysoivat elokuvan kuvaa ja ääntä ja mallintavat niiden perusteella elokuvan tunneilmaisua. Näissä menetelmissä on se etu katsojien
antamiin arvioihin nähden, että niiden avulla voidaan kuvailla suuria määriä elokuvia tehokkaasti.
Laskennallisten menetelmien kehittämiseen tarvitaan kuitenkin katsoja-arvioita, koska menetelmien on tarkoitus vastata ihmiskatsojia mahdollisimman läheisesti. Toimivien laskennallisten menetelmien kehittämiseksi täytyy siis selvittää, miten katsojat havainnoivat elokuvan tunnelmaa, mitkä tekijät tunnelmaan vaikuttavat ja missä määrin tunnelmaa voidaan mallintaa elokuvista laskennallisesti tunnistettujen piirteiden avulla. Tässä väitöskirjassa pyrittiin vastaamaan näihin kysymyksiin.
Tutkimus toteutettiin järjestämällä kaksi henkilötestiä, joissa katsojille näytettiin kohtauksia elokuvista ja heitä pyydettiin arvioimaan sekä omia havaintojaan kohtauksista että tunnekokemuksiaan kohtausten katsomisen aikana. Henkilötesteissä kerättyä dataa käytettiin kahdella tavalla. Ensin tarkasteltiin, miten katsojien antamat arviot liittyvät toisiinsa. Kytkeytyvätkö esimerkiksi tietyt tyylikeinot, kuten värien ja äänten käyttö, tietynlaiseen tunnelmaan? Entä aiheuttaako tietynlainen tunnelma kohtauksessa vastaavan tunnekokemuksen katsojassa?
Havaintopohjaisen tarkastelun lisäksi tutkittiin, voidaanko katsojien antajia tunnelma-arvioita mallintaa laskennallisesti. Tässä osuudessa tarkasteltiin sekä yleisesti käytettyjä matalan tason laskennallisia piirteitä että parhaita käytettävissä olevia korkean tason piirteitä. Matalan tason piirteet ovat yksinkertaisia piirteitä, jotka kuvailevat kohtauksen tyyliä, kuten sen värejä, äänimaailmaa tai liikettä. Korkean tason piirteet taas ovat monimutkaisempia piirteitä, jotka pyrkivät kuvailemaan jonkin kohtauksen osa-alueen merkitystä, esimerkiksi dialogin tekstisisältöä.
Tutkimus osoitti, että elokuvan tunnelma on katsojille helppo käsite arvioida, ja että katsojien väliset yksilölliset erot eivät juuri vaikuta heidän tunnelma-arvioihinsa, vaikka heidän omat tunnereaktionsa elokuviin olisivatkin erilaisia. Tutkimuksessa löydettiin myös useita kytköksiä elokuvakohtauksen rakenteen ja tyylin sekä kohtauksen tunnelman välillä. Lisäksi ilmeni, että tunnelman laskennallisessa mallinnuksessa on syytä käyttää sekä niin sanottuja matalan että
korkean tason piirteitä, jotka yhdessä kuvaavat paitsi kohtauksen tyyliä, myös kasvonilmeiden, dialogin ja musiikin kautta tapahtuvaa tunneilmaisua.
Elokuvatutkimuksen näkökulmasta väitöskirjan tulokset lisäävät ymmärrystä niistä keinoista, joilla elokuvat vaikuttavat katsojiin. Tietojenkäsittelytieteen näkökulmasta ne puolestaan auttavat
tarkkojen kuvailumenetelmien kehittämisessä osoittamalla toimivia ratkaisuja tunnelma-arvioiden keräämiseen sekä laskennallisten piirteiden valintaan.
Väitöskirja on saatavana verkossa.
